Voiko varastoon nukkua?

Olen ollut välipäivät töissä, mutta tehnyt useamman päivän etänä kotoa, joten työmatkaan kuluva tunti on jäänyt käytettäväksi nukkumiseen. Ja nukkunut olen! Kahdeksan tunnin tavoite on ylittynyt monena yönä. Olen vähän niin kuin vetänyt talviunet tässä kaamoksen keskellä :-D

Ja kaamoshan jatkuu. Talvipäivänseisaus on sentään ylitetty, ja päivä pitenee nyt pari minuuttia päivässä (tiedän, koska seuraan päivittäin Sunset, Sunrise -applikaatiota :-p ). Kuukauden päästä valoisaa aikaa on jo lähes kaksi tuntia enemmän kuin tänään, eli vauhti kiihtyy! JAKSAA, JAKSAA!

Marraskuu ei tänä vuonna ollut kovin paha, koska satoi lunta ja oli valoisampaa ja pääsi hiihtämään. Mutta säiden lämmettyä ja lumien lähdettyä tarpominen alkoi. Kävi sillä tavalla mukavasti, että työterveyspsykologi määräsi kaverilleni kävelylenkkejä apeuden poistamiseksi. Kaveri pyysi Facebookissa tutuiltaan kävelyseuraa, ja minä lähdin mukaan. Kävimme parikin kertaa viikossa ja välillä kävin itsekseni, ja se on jäänyt hyvin päälle. Välillä ehdin tehdä puolentoista tunnin lenkin ja välillä vain puolen tunnin, mutta yhtä kaikki, liikuntaa on tullut nyt lähes päivittäin.

Kerroinkohan koskaa työtilanteen muuttumisesta syksyllä? Pitää tsekata vanhat tekstit, mutta vaihdoin siis työpaikkaa, ja nyt kävelyä kertyy työmatkalla aamuin illoin 15 min, mikä tarkoittaa 2,5 tuntia päivässä! Pienistä puroista todellakin kertyy, ja höytyliikunta on avain peruskunnon ylläpitämiseen (ymmärrän toki, ettei tuollaisella millekään maratonille treenata - enkä tosin ole treenaamassakaan).

Baby steps.

Välipäivää!

Ensimmäiset askeleet on taas otettu, ja se tuntuu hyvältä. Vettä olen juonut pari litraa päivässä (eläköön etäpäivät). Liikkunut olen kerinnyt joka päivä, maanantaina kävellen ja ratsastaen, eilen kävellen ja tänään luistellen. Suunnitelmissa on vielä kävelylenkki tälle illalle. Herkkuihin en ole koskenut, hyvä minä!

Baby steps :-)

Kun aika on

Käytän ihan liikaa aikaa - tai oikeastaan mielessäni pyörii, halusin tai en - siihen, että murehdin ulkomuotoani ja painoani. Joka ikinen päivä. Jokainen valveillaolon tunti. Joka kerta, kun syön, ihan sama, herkkuja vai salaattia. JOKA. IKINEN. PÄIVÄ. Ja sen on vaan loputtava. En ole keksinyt muuta keinoa kuin painonpudotus. Jatkuvasti ajattelen, että "Sitten kun painan taas 75 kg niin sitä ja tätä tapahtu." En tiedä tapahtuuko, mutta en näinkään voi jatkaa elämääni.