***
OOOOO OOOOO OOOOO O
Kolme herkutonta päivää, kolme tähteä. Ja 16 :-x pudotettavaa kiloa, joiden merkkinä O:t, joista yksikään ei ole vielä poksahtanut rikki. Sitä kohti kuitenkin, vaaka näytti aamulla 82,2 kg (kolme kertaa punnitsin - eilen nimittäin vaaka näytti ensin 82,4 ja sen jälkeen kaksi kertaa 82,9).
Jotenkin tämä tuntuu nyt sen verran helpolta, että taas kerran ihmettelen miksen ole aloittanut ennemmin tai miksi into aina lopahtaa kahden viikon kohdalla. Jos päivän kerrallaan onnistuisi, niin se olisi hyvä.
Päivän ruokailut (viittaan muuten tässä kohti kintaalla sille, että pitäisi syödä viisi kertaa päivässä - miksi ihmeessä, jos ei siltä tunnu)
Aamulla lihapiirakka ja teetä (torikahveilla EI VOI syödä mitään muuta kuin lihapiirakan, tai olisi siellä possumunkki ollut vaihtoehtona - hyvää oli!)
Päivällä lihakeittoa ja litra herneitä ja litra teetä
Illalla salaattia, tomaattia, kurkkua, maissia, fetaa ja kaksi tomaattileipää (ruisleipää, oivariinia, tomaattia, valkosipulia, emmentalia ja uunissa 4 mi, nam! Grillissä tulisi vielä parempaa, mutta ei huvittanut mennä sateeseen grillaamaan)
Kieltäydyin kohteliaasti äitini tarjomasta jäätelöpuikosta, ja sain hänetkin puhuttua ympäri ettei ottanut :-) Sukurasitetta tämä ylipaino meillä - alkaen ensimmäisestä sodanjälkeisestä sukupolvesta, isovanhemmillani ei tätä taipumusta ollut.
Olen löytänyt vichyn ruokajuomaksi! Kirjaimellisesti löytänyt, sillä vappubileiden jälkeen sitä oli unohtunut varastoon kaksi isoa six packiä, jotka eilen löysin ja laitoin viilenemään.
tiistai 30. kesäkuuta 2015
maanantai 29. kesäkuuta 2015
Lähtötilanne: 83 kg
Aamulla sormet oli niin turvonneet, että sattui koukistaa niitä. Silmäpussit roikkui sierainten tasolla. Vaaka näytti 82,9 kg, mutta hei, ollaanpa reiluja ja laitetaan tasan 83 kg, niin pudotettavaa on tasan 16 kg. KUUSI-VITUN-TOISTA KILOA. Se on paljon se.
Sitten vaan tuumasta toimeen. Kalorilaskuriin en jaksa alkaa listaamaan syömisiä, siitäkin tulee vaan stressi. Mutta tänne blogiin voin kirjailla ruokia. Satunnaisesti saatan laittaa kuviakin, jos jaksan väsätä oikein nätin annoksen :-)
Aamulla kaurapuuroa ja mansikoita, vettä.
Päivällä salaattia, tomaattia, kurkkua, maissia, fetajuustoa, kaksi viipaletta ohraleipää + oivariinia, vettä, jälkkäriksi mansikoita.
Vettä, vettä, vettä.
Litra herneitä (siis litra palkoja, söin vain niiden sisältä löytyneet herneet).
Lisää vettä.
Pepsi Maxia.
Illaksi suunnitteilla salaattia, tomaattia, kurkkua, maissia, grillattua halloumia ja kaksi bratvurstia. Niin ja vettä.
(Paitsi nyt kun kirjaan näitä, niin tulee jo mieleen, että mitä järkeä tässä ruokien kirjaamisessa on? No tietty se että jos tarvii tarkastella taakse päin että missä vika tai mikä toimii, niin sitten on mitä katsoa. Mutta ei nää nyt ainakaan muita kiinnosta.)
Iltapäivällä tulee aina väsy, ja silloin tekee mieli jotain makeeta jolla saa verensokerin nopeasti ylös. Pepsi Maxia juon ihan liikaa, joten koitan sitäkin vähentää, mutta hei, onhan ihmisellä oltava jotain paheita. Otin sitä lasillisen - vain yhden lasillisen!
Työterveyshoitaja soitti ja tarjosi palveluitaan. Pyysin päästä psykologin juttusille, sillä irtinsanominen pyörii mielessä. Päivällä sen vielä voi ohittaa jos on muuta, mutta yöllä mieli työstää asiaa.
Tänään on ollut ihana auringonpaiste, ja olen köllinyt pihakeinussa lukien hyvää elämänkertakirjaa monta tuntia. Tätäkin kirjoitan ulkona, sillä nämä vähäiset auringonsäteet on otettava tarkkaan talteen. Huomiseksi on jo luvattu sadetta. Otin muuten bikineissäni ns. aloituskuvat, jos saan aikaiseksi niin muokkaan ne tänne näytille.
Miehen kanssa juttelin tästä asiasta eilen, ja hän on taas kerran ihan täysillä mukana tukemassa. Hän on itse tiputtanut pikkuhiljaa viitisentoista kiloa niin, että mistään ei ole tarvinnut luopuoa. Vaihtoi lounaat salaattiin ja illalla vähän katsoi mitä söi, ja herkkuja vain kerran viikossa sipsejä. Kuulostaa kovin yksinkertaiselta :-D
Sitten vaan tuumasta toimeen. Kalorilaskuriin en jaksa alkaa listaamaan syömisiä, siitäkin tulee vaan stressi. Mutta tänne blogiin voin kirjailla ruokia. Satunnaisesti saatan laittaa kuviakin, jos jaksan väsätä oikein nätin annoksen :-)
Aamulla kaurapuuroa ja mansikoita, vettä.
Päivällä salaattia, tomaattia, kurkkua, maissia, fetajuustoa, kaksi viipaletta ohraleipää + oivariinia, vettä, jälkkäriksi mansikoita.
Vettä, vettä, vettä.
Litra herneitä (siis litra palkoja, söin vain niiden sisältä löytyneet herneet).
Lisää vettä.
Pepsi Maxia.
Illaksi suunnitteilla salaattia, tomaattia, kurkkua, maissia, grillattua halloumia ja kaksi bratvurstia. Niin ja vettä.
(Paitsi nyt kun kirjaan näitä, niin tulee jo mieleen, että mitä järkeä tässä ruokien kirjaamisessa on? No tietty se että jos tarvii tarkastella taakse päin että missä vika tai mikä toimii, niin sitten on mitä katsoa. Mutta ei nää nyt ainakaan muita kiinnosta.)
Iltapäivällä tulee aina väsy, ja silloin tekee mieli jotain makeeta jolla saa verensokerin nopeasti ylös. Pepsi Maxia juon ihan liikaa, joten koitan sitäkin vähentää, mutta hei, onhan ihmisellä oltava jotain paheita. Otin sitä lasillisen - vain yhden lasillisen!
Työterveyshoitaja soitti ja tarjosi palveluitaan. Pyysin päästä psykologin juttusille, sillä irtinsanominen pyörii mielessä. Päivällä sen vielä voi ohittaa jos on muuta, mutta yöllä mieli työstää asiaa.
Tänään on ollut ihana auringonpaiste, ja olen köllinyt pihakeinussa lukien hyvää elämänkertakirjaa monta tuntia. Tätäkin kirjoitan ulkona, sillä nämä vähäiset auringonsäteet on otettava tarkkaan talteen. Huomiseksi on jo luvattu sadetta. Otin muuten bikineissäni ns. aloituskuvat, jos saan aikaiseksi niin muokkaan ne tänne näytille.
Miehen kanssa juttelin tästä asiasta eilen, ja hän on taas kerran ihan täysillä mukana tukemassa. Hän on itse tiputtanut pikkuhiljaa viitisentoista kiloa niin, että mistään ei ole tarvinnut luopuoa. Vaihtoi lounaat salaattiin ja illalla vähän katsoi mitä söi, ja herkkuja vain kerran viikossa sipsejä. Kuulostaa kovin yksinkertaiselta :-D
sunnuntai 28. kesäkuuta 2015
Minä 2.0: koodisto
*
Tähti tarkoittaa herkuntonta päivää. Tänään kirjaan ensimmäisen herkuttoman päiväni. Ei hassumpi alku, vai mitä :-)
O-kirjaimet saavat jatkossa merkitä tiputtavia kiloja ja X-kirjaimet tiputettuja kiloja. Huomenna aamulla nähdään, kuinka paljon vaaka näyttää ja kuinka paljon on matkaa tavoitteeseeni 67 kiloon.
Tähti tarkoittaa herkuntonta päivää. Tänään kirjaan ensimmäisen herkuttoman päiväni. Ei hassumpi alku, vai mitä :-)
O-kirjaimet saavat jatkossa merkitä tiputtavia kiloja ja X-kirjaimet tiputettuja kiloja. Huomenna aamulla nähdään, kuinka paljon vaaka näyttää ja kuinka paljon on matkaa tavoitteeseeni 67 kiloon.
Tämän olen oppinut aiemmilta kerroilta
Olen ollut jojolaihduttaja noin 20 vuotta. Täytän kohta 40, ja luulen, että sekin saa kriisin kärjistymään pääni sisällä. Olen laihduttanut elämäni aikana samaa kymmentä kiloa varmaan kymmeniä kertoja, mutta aina ne ovat tulleet korkojen kera takaisin. Mitä aion nyt tehdä eri tavalla?
Tärkeintä on se mitä syön
Liikunnalla en pysty kuluttamaan niin paljon energiaa, että voisin huoletta syödä kaiken sen mitä haluan. On siis helpompi jättää jotain syömättä.
Herkkujen nollalinja
En tunne kohtuutta, joten aluksi aion vetää nollalinjalla. Se on ennenkin toiminut ja tuonut tuloksia. Tiedän, kuinka paljon enemmän pystyn syömään ruokaa kun jätän herkut syömättä, eli nälässä ei tarvise olla.
Syön sitä mitä haluan
En sitä mitä Superdieetin listassa lukee. Olen monta kertaa ostanut pari purkkia rahkaa, ja heittänyt ne parin viikon kuluttua roskiin. Ei vaan maistu enää.
Juon vettä
Joka päivä. Paljon.
Liikun jos siltä tuntuu
Jos ei tunnu, niin en aio liikkua. Vedän helposti ääripäästä toiseen: ekalla viikolla käyn viitenä aamuna lenkillä, ja sitten into lopahtaa. Rakastan tilastoida ja mitata, mutta nyt tähän on löydettävä kohtuus.
Nukun yöni
Stressitilassa tuntuu, ettei edes tarvitse niin paljon unta, ja sehän on omiaan pahentamaan kierrettä.
Tavoittelen mielenrauhaa
Teen enemmän asioita joista nautin ja vähemmän niitä, joita teen sen takia, että muut odottavat minun tekevän niitä. Eiköhän nelikymppinen nainen voi jo itse päättää asioistaa.
Tärkeintä on se mitä syön
Liikunnalla en pysty kuluttamaan niin paljon energiaa, että voisin huoletta syödä kaiken sen mitä haluan. On siis helpompi jättää jotain syömättä.
Herkkujen nollalinja
En tunne kohtuutta, joten aluksi aion vetää nollalinjalla. Se on ennenkin toiminut ja tuonut tuloksia. Tiedän, kuinka paljon enemmän pystyn syömään ruokaa kun jätän herkut syömättä, eli nälässä ei tarvise olla.
Syön sitä mitä haluan
En sitä mitä Superdieetin listassa lukee. Olen monta kertaa ostanut pari purkkia rahkaa, ja heittänyt ne parin viikon kuluttua roskiin. Ei vaan maistu enää.
Juon vettä
Joka päivä. Paljon.
Liikun jos siltä tuntuu
Jos ei tunnu, niin en aio liikkua. Vedän helposti ääripäästä toiseen: ekalla viikolla käyn viitenä aamuna lenkillä, ja sitten into lopahtaa. Rakastan tilastoida ja mitata, mutta nyt tähän on löydettävä kohtuus.
Nukun yöni
Stressitilassa tuntuu, ettei edes tarvitse niin paljon unta, ja sehän on omiaan pahentamaan kierrettä.
Tavoittelen mielenrauhaa
Teen enemmän asioita joista nautin ja vähemmän niitä, joita teen sen takia, että muut odottavat minun tekevän niitä. Eiköhän nelikymppinen nainen voi jo itse päättää asioistaa.
Mitta täynnä
Tunnen olevani aikaansaamaton, laiska epäonnistuja, paska ja turha ihminen. En kestä itseäni enkä halua viettää itseni kanssa aikaa. Voi sanoa, että vihaan itseäni.
Kolme kuukautta olen elänyt kovan stressin alla, sitä ennen pystyin pari kuukautta relaamaan, ja sitä ennen olen stressannut kolme vuotta. Olen vihdoin tajunnut, että kyllä, minä olen tunnesyöppö. Syön silloin kun stressaan. Ja sitä stressiä on kuulkaa riittänyt viimeiset vuodet. Paino hivuttautuu pikkuhiljaa ylöspäin, ja on ylittänyt 80 kg aikaa sitten. Kun ajattelenkin viimeisen kolmen kuukauden tapahtumia - ja ajattelen niitä ihan jatkuvasti, en pääse niitä pakoon - tulee pakonomainen tarve syödä. Herkkuja, tottakai, kuka sitä nyt porkkanasta lohtua hakisi. Ai että mua vituttaa! En mahdu yksiinkään viime kesäisiin shortseihin - enkä muuten viime kesänäkään mahtunut niihin hyvin.
Kaksi viikkoa sitten matto vedettiin jalkojen alta, päiväjärjestystä täräytettiin oikein kunnolla ulkopuolelta, ja minun pikkuinen planeettani karkasi kiertoradaltaan pahan kerran. Varmaan jonkinlaisen shokinkin sain, mutta vahvimpina tunteina koin epäonnistumista ja häpeää. Olen kuin maanisdepressiivinen sisilisko: välillä olin täysi luuseri ja välillä täysin varma siitä, että elämä kantaa. Tunteet vaihtelee vartin välein ja sama rulla vaan pyörii päässä: minun pitää löytää uusi työ. Olin juuri päässyt sinuiksi sen kanssa, että minun ei tule vaatia itseltäni liikaa, kun tuo rumba alkoi pyöriä. Rehellisesti sanottuna en voinut kuvitella tällaista lopputulosta, vaikka jopa toivoin sitä.
Tuo ei tietenkään helpottanut itseinhoani, jota tunnen ulkomuotoani kohtaan. Olen lihava ja löysä. Olen liian laiska tehdäkseni asialle mitään, minun päättäväisyyteni ei tällä hetkellä riitä selviämään herkuitta edes yhdestä päivästä. Minulta puuttuu motivaatio, tahdonvoima ja pitkäjänteisyys. Ne olisivat aika hyviä ominaisuuksia, kun pitää etsiä töitä tai laittaa kroppa kuntoon. En todellakaan tiedä miten selviän urakasta, mutta sen tiedän, että minun on aloitettava se heti. Mitä aikaisemmin aloitan, sitä aikaisemmin olen valmis.
Minun pitää päättää, onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä, ja voiko sen joka tapauksessa täyttää uudestaan.
Mietin, mitä tekisin blogin kanssa. Aloittaisinko uuden vai jatkanko vanhaan. Ihan samaa pohdintaa olen käynyt läpi ennenkin kun olen joutunut aloittamaan alusta, ja aina päättänyt jatkaa vanhaan. Nyt päätin toisin, haluan puhtaan sivun uusille muistiinpanoilleni, sillä minusta tuntuu, että on alkamassa erilainen matka kuin ennen.
Silloin kun mikään ei ole varmaa, on kaikki mahdollista.
Siis miksipä ei, miksipä ei juuri tänään voisi olla ensimmäisen elämäni viimeinen päivä? Huomenna herätessäni hyppäisin vaa'alle ja aloittaisin toisen elämäni, matkani kohti 2.0:aa - sitä minua, joksi haluan tulla.
Arvioisin, että 15 ja osia. Se on on kuulkaa kamalan paljon. Aika surullista :-( Näin vähän mä olen itsestäni välittänyt. Pelkään niin paljon epäonnistumista, että en ole lähtenyt edes yrittämään tiputtamista, vaan antanut niiden kasautua. Nyt taakka alkaa olla liian raskas kannettavaksi. Olen kuvitellut itseni haavoittumattomaksi, sillä elämäni on aina sujunut sen mukaan mitä olen halunnut. En ole tätä ennen kokenut elämässäni todellisia pettymyksi. Se on kuulkaa aika ihme, että olen ehtinyt 40 vuoden ikään ilman että en ole saavuttanut jotain haluamaani. Nyt tullaan sitten ryminällä alas, kun oksa latvasta katkeaa.
Kolme kuukautta olen elänyt kovan stressin alla, sitä ennen pystyin pari kuukautta relaamaan, ja sitä ennen olen stressannut kolme vuotta. Olen vihdoin tajunnut, että kyllä, minä olen tunnesyöppö. Syön silloin kun stressaan. Ja sitä stressiä on kuulkaa riittänyt viimeiset vuodet. Paino hivuttautuu pikkuhiljaa ylöspäin, ja on ylittänyt 80 kg aikaa sitten. Kun ajattelenkin viimeisen kolmen kuukauden tapahtumia - ja ajattelen niitä ihan jatkuvasti, en pääse niitä pakoon - tulee pakonomainen tarve syödä. Herkkuja, tottakai, kuka sitä nyt porkkanasta lohtua hakisi. Ai että mua vituttaa! En mahdu yksiinkään viime kesäisiin shortseihin - enkä muuten viime kesänäkään mahtunut niihin hyvin.
Kaksi viikkoa sitten matto vedettiin jalkojen alta, päiväjärjestystä täräytettiin oikein kunnolla ulkopuolelta, ja minun pikkuinen planeettani karkasi kiertoradaltaan pahan kerran. Varmaan jonkinlaisen shokinkin sain, mutta vahvimpina tunteina koin epäonnistumista ja häpeää. Olen kuin maanisdepressiivinen sisilisko: välillä olin täysi luuseri ja välillä täysin varma siitä, että elämä kantaa. Tunteet vaihtelee vartin välein ja sama rulla vaan pyörii päässä: minun pitää löytää uusi työ. Olin juuri päässyt sinuiksi sen kanssa, että minun ei tule vaatia itseltäni liikaa, kun tuo rumba alkoi pyöriä. Rehellisesti sanottuna en voinut kuvitella tällaista lopputulosta, vaikka jopa toivoin sitä.
Tuo ei tietenkään helpottanut itseinhoani, jota tunnen ulkomuotoani kohtaan. Olen lihava ja löysä. Olen liian laiska tehdäkseni asialle mitään, minun päättäväisyyteni ei tällä hetkellä riitä selviämään herkuitta edes yhdestä päivästä. Minulta puuttuu motivaatio, tahdonvoima ja pitkäjänteisyys. Ne olisivat aika hyviä ominaisuuksia, kun pitää etsiä töitä tai laittaa kroppa kuntoon. En todellakaan tiedä miten selviän urakasta, mutta sen tiedän, että minun on aloitettava se heti. Mitä aikaisemmin aloitan, sitä aikaisemmin olen valmis.
Minun pitää päättää, onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä, ja voiko sen joka tapauksessa täyttää uudestaan.
Mietin, mitä tekisin blogin kanssa. Aloittaisinko uuden vai jatkanko vanhaan. Ihan samaa pohdintaa olen käynyt läpi ennenkin kun olen joutunut aloittamaan alusta, ja aina päättänyt jatkaa vanhaan. Nyt päätin toisin, haluan puhtaan sivun uusille muistiinpanoilleni, sillä minusta tuntuu, että on alkamassa erilainen matka kuin ennen.
Silloin kun mikään ei ole varmaa, on kaikki mahdollista.
Arvioisin, että 15 ja osia. Se on on kuulkaa kamalan paljon. Aika surullista :-( Näin vähän mä olen itsestäni välittänyt. Pelkään niin paljon epäonnistumista, että en ole lähtenyt edes yrittämään tiputtamista, vaan antanut niiden kasautua. Nyt taakka alkaa olla liian raskas kannettavaksi. Olen kuvitellut itseni haavoittumattomaksi, sillä elämäni on aina sujunut sen mukaan mitä olen halunnut. En ole tätä ennen kokenut elämässäni todellisia pettymyksi. Se on kuulkaa aika ihme, että olen ehtinyt 40 vuoden ikään ilman että en ole saavuttanut jotain haluamaani. Nyt tullaan sitten ryminällä alas, kun oksa latvasta katkeaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)