maanantai 27. maaliskuuta 2017

Hällä väliä

Viime viikko - tai siis varsinkin viime viikko - meni ihan pyllylleen.

Ei vaan kiinnostanut mikään. En viitsinyt liikkua (pl. HIIT, ratsastus ja jooga). Ei huvittanut syödä kunnolla, vaan söin herkkuja varmaan joka päivä.

Ei vaan kiinnosta. Ei kiinnosta. EI. F*ck it.

Ei kiinnostanut kirjoittaa blogiinkaan, kun ei kerran homma suju. Ei niin ku millään tavalla mihinkään suuntaan.

Koska näin ei voi jatkua kovin pitkään, mun on nyt ihan oikeasti löydettävä joku ajatus, jota seurata, tai ottaa avuksi joku ihminen, joka ohjaa syömistä.

*** Tässä kohti menin Optimal Performancen sivuille, koska muistan aiemminkin käyneeni siellä ihmettelemässä näitä juttuja, hoidin yhden skype-haastattelun, join litran vettä ja kävin neljä kertaa pissaalla ja aloin googlettaa hyvän olon hormonidieetin kokemuksia. Innostuin. Katsotaan, mitä tästä seuraa! ***


keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Pikku liikahdus?

Eilen tiistaina vaaka näytti 81,0 kg eli viikossa -1,4 kg. Viime viikko sisälsikin menkka- ja sushiöveriturvotusta (oikeammin soijasta johtuvaa, ei sushista), että pitihän sen alaspäin tullakin. Tänä aamuna vaaka näytti 80,6 kg, kun takana oli vain kävelyä, ei HIITiä tai muuta mikä kerää nestettä lihaksiin.

Niin sitä vaan, että voisko tää nyt olla pieni liikahdus alaspäin, ja  v i h d o i n  alkaa se painonlasku ihan oikeesti 0:-)

Olen kirjannut syömiset Sulamoon ja päässyt -400...-600 kcal päiviin nyt ihan hyvin. Kasviksia on tullut syötyä enemmän, kun olen ostanut salaattia lounaaksi töihin ja banaanin välipalaksi + aamusmoothiet tietty.

Ainakin mieli on nyt parempi kuin vaikka viikko sitten :-)

maanantai 13. maaliskuuta 2017

V*tun täysikuu x_x

Joo hei kiitos vaan, täysikuu. En nukkunut kuin pieniä pätkiä alkuyöstä. Nyt on aivan sellainen olo, että olisi kamala krapula. Ostin Batteryn, mutta sitäkään ei uskalla kovin nopeasti juoda, kun sitten alkaa sydän läpätellä omia aikojaan.

Olin eilen illalla aivan poikki kahden aktiivisen ulkoilupäivän jälkeen. Mutta unipa ei vaan tullut, ei edes melatoniineilla. Kolmen jälkeen en nukkunut enää edes niitä pätkiä. Ai mahtavaa.

Vali vali. Painokaan tuskin on laskenut, en viitsinyt vaa'alle aamulla, kun kerran vaihdoin kerran viikkoon punnitukseen ja tiistaille. Sormet ja varpaat on ihan nakit, eli turvotusta on reilusti.

Kun nyt vaan selviäisi hengissä tämän päivän.

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Sulamo käyttöön

Kuvahaun tulos haulle sulamo logo
Eilisestä suivaantuneena menin tutustumaan Sulamoon ja otin kokeeksi neljän viikon palvelun. Aloin kirjaamaan sinne syömiset, jotta näen, että kuinka paljon liikaa mä syön ja kuinka liian vähän kasviksia (uskon, että kaikki syömisongelmani ratkeaisivat, jos söisin kasviksia puoli kiloa päivässä). Laitan sinne myös liikunnat, mutta en aio syödä niitä kaikkia kaloreita, vaan koittaa pysyä suosituksen mukaan 500 kcal miinuksella peruskulutuksesta. Sitä varten voi muokata näkymää, aika kätevää.

Tänään etsin netistä tietoa valmiin lounasalaattini koostumuksesta ja törmäsin valmistajan sivuilla appiin, joka vahtii kasvisten syömistä. Olisinpa löytänyt tämän aiemmin! Nyt en sitä lataa kun käytän tuota Sulamoa, mutta laitan itselle muistiin, että tällainenkin on olemassa. Hetkessä-appi: https://itunes.apple.com/fi/app/hetkessa/id658885775


maanantai 6. maaliskuuta 2017

10. viikko - melkein 10 h liikuntaa!


Vaikka viikolla oli kaksi päivää, jolloin en liikkunut yhtään, tästä tuli tämän vuoden liikutuin viikko! Hiihtoloman tauon jälkeen alkoivat ohjatut tunnit ja päälle muutamat pitkät kävelyt. Eilen kävin kaksi kertaa kävelyllä, koska ilma oli niin upea! Ihanan keväinen auringonpaiste oli houkutellut järvelle paljon muitakin.

Helmikuun yhteenvedossa tuskailin jo sitä, että paino ei liikahda. Viikonloppuna v*tutti, kun sushi-dinnerin suola näkyi aamulla vaa'alla (83,9 kg X-O ). Fakta on se, että paino nousee tai laskee siitäkin huolimatta, että punnitsenko itseni joka päivä vai en. Joka aamu vaa'an lukema määrittelee päivän moodin, ja valitettavan usein - esimerkiksi viimeisen kuukauden ajan - se moodi on ollut miinuksella, kun taas vaaka on näyttänyt plussaa tai plusmiinus nollaa. Näin voisi ajatella, että olisi parempi, jos ei kävisi joka päivä vaa'alla, vaan esimerkiksi vain kerran viikossa. Painohan seilaa parin päivän aikana helposti parin kilon sisällä. Hyvän jumpan tai pitkän kävelyn jälkeen neste pakkaa kroppaan ja vaaka heilahtaa kilon ylöspäin - joo kiitos vaan kun lannistit liikunnan ilon :-/

Vaa'alla käynti saattaa joskus tuottaa ihmiselle päinvastaisia tuntemuksia, mitä punnituksella haetaan: lannistumista, pettymystä ja mielipahaa. Nämä negatiiviset asiat puolestaan voivat johtaa ahmimiseen: Miksi vaaka näyttää, että olisin lihonut, vaikka olen treenannut tänään tosissani?
Lähde

Useimmat laihduttajat seuraavat laihtumistaan vaa’an avulla. Jos laihdutettavaa on paljon, pienenevä vaa’an lukema inspiroi ja kannustaa, mutta auta armias, jos (KUN) paino alkaa jossain vaiheessa ns. jumittaa. Vain hyvin harva laihduttaja kykenee pitämään silloin mielensä kylmänä ja suhtautumaan vaakaan neutraalisti. Ei, yhtäkkiä vaakalukemasta tuleekin elämän ja kuoleman kysymys. Jos vaakalukema on laskenut, elämä hymyilee ja laihduttaja tuntee itsensä hyväksi ihmiseksi, mutta voi sitä itkua ja hammasten kiristystä, jos lukema on pysynyt samassa — tai vielä kauheampaa — NOUSSUT! Laihduttaja menee paniikkiin, vajoaa epätoivon kuiluun, tuntee itsensä luuseriksi ja alkaa etsiä netistä pikaihmedieettien ohjeita, jotka kuulostavat juuri siltä, mitä ovat — liian hyvää ollakseen totta.
Lähde 

En muista olenko koskaan kertonut, mutta mulla on itsellä ollut jopa jonkinlainen vaakafobia. Joskus aikoinaan, jokainen aamu alkoi vaa’alle astumisella ja tuloksen analysoinnilla. Miksi olen lihonnut 0,1 kg, vaikka oon syönyt ja treenannut hyvin? Pienentynyt tulos taas toi onnen ja onnistumisen fiiliksen! Pienetkin heittelyt väärään suuntaan aiheuttivat inhottavan olon, etenkin kun tavoite oli saada luku mahdollisimman pieneksi. Joka aamu sitä jännitti, että mitäs se vaaka nyt näyttää ja tämähän johtaa pidemmän päälle siihen, että alkaa vähentää päivittäisiä syömisiä saadakseen painon alas. Ei tarvi olla ruudinkeksijä tajutakseen, että kyseessä on siis jonkinasteinen syömishäiriö ja laihuuden ihannointi.
Lähde

Laihduttajan ei kannata käydä vaa'alla - kahdeksan syytä
3. Paino on huono motivoija
Vaa'alla käynti ei ole kovin hyvä motivoija, sillä sen näyttämä numero ei kerro totuutta vähentyneen rasvakudoksen määrästä. Sen vuoksi vaakaan luottava laihduttaja saattaa helposti heittää pyyhkeen kehään, kun tuloksia ei näyttäisi tulevan.
5. Olet onnellisempi
Vaaka tuo paljon stressiä ja väärän luvun näkeminen voi tuoda paljon ahdistusta. Vaa'asta irtautuminen saakin olon tuntumaan vapautuneemmalta.
Lähde

Insinöörityyppinen luonne voi kokea itsensä mittaamisen mielenkiintoiseksi, mutta jos vaaka kertoo sinulle siitä, oletko omasta mielestäsi hyvä tai arvostettu, vaa’alla ramppaaminen ei välttämättä ole hyvä juttu. Vaa’alla käynti voi aiheuttaa turhaa mielipahaa ja stressiä, jos painoa onkin jonain päivänä kaksi kiloa enemmän kuin normaalisti. Naisilla paino voi vaihdella kuukautiskierronkin mukaan parilla kilolla.
Lähde


Se on päätetty. Tästä lähin punnitsen itseni vain kerran viikossa, tiistaisin. Tiistaisin siksi, että tammi-ja helmkuun perusteella paino on useimmiten siinä kohtia viikkoa alhaisimmillaan. Maanantai on ihan kauhea latistaja viikonlopun vapaamman syömisen jälkeen.

Tiedän ja ymmärrän, että liikunta ei näissä mun määrissä ja lajeilla ole se ratkaiseva tekijä painonpudotuksen kannalta, vaan liikun sen takia, että pysyisin terveenä. Mun äidillä on ties kuinka monta säännöllistä lääkitystä päällä, ja se motivoi pitämään itsensä liikkeellä. Vaikka mä lopettaisin liikkumisen kokonaan, niin painon pitäisi pudota, koska avainasemassa on ravinto. Ja varmaan putoaisikin, sillä vaikka en sitä itselleni myönnä, niin ajattelen, että voin syödä herkkuja tai enemmän ruokaa, koska olen liikkunut. Mutta se kehä ei kulje niin - olenhan siitä elävä todiste.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Helmikuun yhteenveto

PAINO
1.2.2017 paino 80,8 kg
1.3.2017 paino 81,6 kg +1,2 kg. Paino on pyörinyt samassa koko kuukauden, laskua ei siis ole tapahtunut.

LIIKUNTA
Kävely: 15 kertaa, 15 tuntia, 69 kilometriä
HIIT 3 kertaa, 3 tuntia
Yin Yoga: 3 kertaa, 4 tuntia
Ratsastus: 2 kertaa, 2 tuntia
Hiihto: 1 kerta, 1 tunti, 11 kilometriä
Kickspark: 4 kertaa, 3 tuntia, 27 kilometriä

Käveltyä tuli tosi paljon! Välillä kaverin kanssa, mutta aina koira mukana. "You never walk alone" ja koira on aina valmiina ja yhtä innokkaana, kun ottaa heijastinliivin esille :-)

HIIT treenit sujuvat jo paremmin, ei enää ole niin pakahduttava hengästys kuin alkuvuodesta. Tosin hiihtolomaviikon tauon jälkeen etureidet huutavat taas syväkyykkyjen jälkeen.

Ratsastustunneilla on kivaa, mutta harmikseni niitä olen joutunut perumaan, kun samalle päivälle sattuu muuta. Hiihtolomaviikolla ei niitäkään ollut.

Tuntui lottovoitolta päästä hiihtämään toisen kerran saman talven aikana :-p Oikeesti aika ankeeta, että lunta on niin vähän. Mulla on mottona "Hiihdä aina kun voit.", mutta nyt olkavarsi kipuilee, ja hiihto ei siihen auta (koitin kerran), joten se kolmas kerta taitaa jäädä haaveeksi. Nyt taas vesisateet sotkivat lupaavan kelin.

Paino ei siis ole laskenut. En tiedä missä on vika. Ehkä kroppa on kyllästynyt jojoiluun ja pitää nyt tiukasti kiinni siitä, mitä saa. En tosin myöskään ole tarkasti laskenut, että paljonko menee sisään ja paljonko on kulutus. Herkkuja syön, mutta kohtuudella, enkä päivittäin. Liikkumaan en ehdi enempää, eikä sen merkitys painonhallinnassa olekaan niin suuri kuin ravinnon. En tiedä, jotenkin kyllästyttää nyt koko painon tarkkailu.

maanantai 27. helmikuuta 2017

Fiksumpi ymmärtäisi jo lopettaa

Tää on niin tervassa tarpomista, ettei tosikaan. Paino ei vaan tipu. Liikuntaa on niin paljon, että enempää ei ehdi eikä halua. Vika on siis - kuten niin moneen kertaan todettu - ruokapuolella. Minkä lobotomian mulle voisi tehdä, etten haluaisi enää herkkuja? Kun välillä tuntuu, ettei ne herkutkaan ole se ongelma, vaan joku mättää kokonaisuudessa. AAAAAARRRRRRGGGGGGHHHHHH!

Viime viikko oli liikunnasta kevyempi, kun HIIT, ratsastus ja jooga olivat tauolla koululaisten hiihtolomien vuoksi.