Palelu liikunnan jälkeen tarkoittaa nestehukkaa

Palelu liikunnan jälkeen johtuu nestehukasta. Näin vastasi tohtori Google, mutta mitään asia-artikkeleita en löytänyt linkitettäväksi. Selvä, vettä huiviin siis. Sama homma on muuten infrapunasaunan jälkeen, se hikoiluttaa tosi kovasti. Vähän aikaa on kuuma, ja sitten alkaa paleltaa. Eli jos liikunnan jälkeen on kylmä ja tekee mieli mennä saunaan, sitä ei kannata ihan varauksetta tehdä ilman nestetankkausta.

Tänään oli mahtava kahden liikuntakerran päivä! Pakkasta oli pari astetta eikä satanut mitään. Aamupäivällä lähdin koiran kanssa järven jäälle. Sinne oli tehty rata retkiluistelijoille, ja hiihtolatuja vedettiin. Koska kävelijöille ei vielä ole tehty uraa, talsin koiran kanssa umpihangessa uloimpana (umpihangen korkeuden ollessa kinoskohdissa 15 cm, ja paikoin oli myös tuulen paljaaksi lakaisemia kohtia :-D ). Lenkin pituudeksi tuli 1 h 10 min.

Olin muuten pukeutunut toppahousuihin, jotka ostin lasketteluhousuiksi 21 vuotta sitten :-D Ja ne mahtuivat jalkaa, ei hyvin tosin. Lantionseutua puristi kävellessä, ja vyötärö ylettyy kylkikaariin asti, mikä teki autossa istumisesta tukalaa. Olen toki ostanut sen jälkeen uudet housut, sen vuoksi, ettei noihin vanhoihin mahtunut fleece-välikerros, mutta tarkanmarkan naisena pidän vaatteet kyllä loppuun asti. Sitä paitsi, mustat toppahousut on mustat toppahousut, ihan riippumatta siitä millä vuosikymmenellä (tai -tuhannella!) ne on ostettu ;-)

Nuo tuoreet hiihtoladut jäivät vaivaamaan, ja tunnetta vahvisti se, että pari seuraavaa päivää on luvattu plussaa (plus kympistä paukkupakkasiin ja takaisin plussalle viikossa, on kyllä vaihteleva ilmasto). Pelkään hiihtolatujen sulavan yhtä nopeasti kuin keli vaihtuu. Niinpä lähdin illalla heittämään lenkin. Mietin, että alle 45 min ei viitsi jättää, joten kellon näyttäessä 41 min ensimmäisen kierroksen jälkeen lähdin toiselle. Ja sauvoin sen 3 min nopeammin kuin ensimmäisen! Tämä on todiste siitä, että olen hitaasti lämpiävää sorttia. Matkaa karttui 11, 6 km ja aikaa kului 1 h 20 min. Latu oli huippukunnossa, ja mieli oli vähintään yhtä mahtava! Ihan mieletöntä! Vaikka oli ilta, niin järvellä näkee kyllä liikkua ilman otsalamppua, koska kaupungin valot kajastavat ja lumi valaisee. Muutama retkiluistelija oli omalla radallaan, mutta hiihtoladulla ei ketään  muuta.

Huh hellettä, sanoi jänis pakkasella

Kolme päivän ajan tällä viikolla oli varsin kipakka -20..-24 asteen pakkanen. Ratsastustunti vaihdettiin teoriatunniksi, sillä tallillamme ei ole maneesia käytössä. Kahtena päivänä taivuin luonnonvoimien tahtoon ja pysyttelin sisätiloissa, mutta eilen uskaltauduin 50 min lenkille pakkasasteista välittämättä. Ei oikeasti ollut kylmä, kun oli vaatekerrokset kunnossa - tuli jopa hiki. Paljaita poskia paleli, mutta kun laittoi hupun päähän, niin sekin helpotti.

Illalla käytiin kavereiden kanssa katsomassa Lux Helsinkin valotaideteoksia, ja sinä aikana pakkanen lauhtui yli 10 astetta. Tänään aamulla - tai no aamupäiväähän se jo oli, kun nousin, ilta nimittäin vähän venähti aamun puolelle - luonto tervethti ulkoilijoita lumisateella ja -4 asteeen pakkasella. Päivän mittaan on edelleen lauhtunut, nyt on enää -1 aste pakkasta; huomenna taidetaan tehdä lumiukkoja.

Se säästä. Tänäänkin kävin koiran kanssa kävelemässä lenkin. Vaikka lumi on kevyttä pakkaslunta, sitä on kuitenkin noin 15 cm ja se luistaa pois päkiän alta, joten lenkki tuntui paljon rankemmalta kuin jouluntienoilla, kun lunta ei ollut laisinkaan. Saattoipa eilisillan kolme drinkkiäkin laittaa sydämen läpättämään tiheämmin. Mutta hyvä oli, että lähdin.

Samoilla hi'illa (hikeillä? siis hiki x 2) kävin solariumissa. En käy siellä rusketuksen vuoksi, vaan siksi, että kärsin edelleen ajoittaisista kipeistä finneistä kasvoissani. Solarium toimii valohoitona, joka parantaa ihoa. Parin viikon välein olisi hyvä ja riittävä käydä, mutta nytkin väli venähti kuukauteen.

Virittelin vanhan kunnon HeiaHeian taas tulille ja seuraan siellä liikuntakertoja. SportsTracker on tietty hyvä liikkuviin lajeihin, mutta ratsastusta ja kehonhultoa ei sillä onnistu seuraamaan.

Kaverin vinkistä ilmoittauduin kansalaisopiston HIIT-tunneille, jotka alkavat maanantaina ja ovat kerran viikossa. Siihen päälle ratsastustunnit ja yin-joogat, niin on aika sopiva satsi minulle. Olen taas päässyt hyvin kiinni kävelylenkkeihin koiran ja kaverin kanssa, ja ne tekevät hyvää meille kaikille. Harkitsin hetken myös kuntonyrkkeillyä, mutta jo ajatus monista treenikerroista viikossa ahdisti. Minulla kun tuppaa olemaan paha tapa, että sitten kun tehdään, tehdään vaan sitä. Ja kiukutellaan jos ei päästä treeneihin tai ei huvita mennä. Vähemmän pakkoa, enemmän vapaaehtoisuutta toimii mun treenimotivaationa.

Maanantai x 52

Vuoden ensimmäinen maanantai tuntuu aina melko raskaalta. Sylvesterin yönä vanhan vuoden tavoitteet ja saavutukset nollautuvat, ja uudet, usein (tulopuolen) indeksikorotetut budjetit tulevat voimaan (menopuolella harvoin nähdään indeksikorotuksia). Toisaalta vuodenvaihde on uusi mahdollisuus unohtaa menneet ja tarttua toimeen uudella innolla.

Ensimmäistä kertaa ikinä kirjasin tavoittelemani kilomäärät kalenteriin määräpäiville, kuten ne kirjasin viime viikolla tuohon palkkiin vasemmalle. Heti tuntuu, että suhtaudun niihin vakavammin. Nyt ne lukee jossain, ne voi nähdä, eivätkä ne ole vain minun omassa päässäni ja siten helposti unohdettavissa ja "unohdettavissa".

Viime viikolla kehuin nukkuneeni varastoon, mutta se varasto hupeni hyvin nopeasti, kun heräsin kolmena yönä aamuyöstä ja valvoin muutaman tunnin vain nukahtaakseni uudelleen juuri ennen kellonsoittoa. Aamulla pää on raskas ja särkee, eikä meinaa millään herätä vielä työpaikallakaan. Olen armollisesti suonut itselleni noina aamuina tölkin Batteryä, vaikka tiedän, ettei se ole kovin fiksua. Kun vetäisen tölkillisen tuota kultaista nektariinia kitusiini vauhdilla, saan siitä sydämentykytyksiä. Mutta pitäähän ihmisen herätä työkykyiseksi!

Valoa tunnelin päähän tuo lomamatka, jonka varasimme huhtikuun alkuun. Siihen laitoin itselleni ensimmäisen tavoitteen, 75 kg. Tiedän, että siinä painossa olo on jo varsin hyvä ja monet sit ku -vaatteet mahtuvat päälle. Aikaa on 12 viikkoa ja pudotettavaa reilut kuusi kiloa. Tavoite on hyvinkin saavutettavissa, mutta löysäilyyn ei ole varaa. Seuraava tavoite on juhannusviikolle 72 kg ja viimeinen 69 kg ennen joulua.

Herkuttomuus on pitänyt (pl. uudenvuodenaatto) ja kävelylenkeillä olen käynyt joka päivä. Kävelen useimmiten maastossa pelloilla, metsissä ja järvellä, joten kilometrejä ei niinkään kerry, mutta aikaa kuluu. Viikonloppuna pääsin valoisaan aikaan liikeelle, ja maanantaina ja eilen houkuttelin kaverit mukaan lenkille. Tänään on taas lenkkitreffit :-) Luvassa on ehkä hyytävää kyytiä, kun pakkanen kiristyy ja tuuli lisää sen purevuutta. Mutta onneksi saatiin lunta, toivottavasti kaupunki tekisi pian hiihtoladut!

Infrapunasaunassa olen lämmitellyt lenkkien jälkeen, ja tuntuu, että se vauhdittaa muuten kovin laiskaa aineenvaihduntaani. Ainakin vettä saa juotua paremmin.

Lisäsin sivupalkkiin 2017 liikuntaträkkerin (YTD = Year To Date = kumulatiivisesti vuoden alusta). Uskon, että se motivoi minua lähtemään lenkille silloinkin, kun ei niin paljon huvittaisi. Toivon, ettei suortittaja minussa ala liikaa vertailla eri viikkoja ja liikkua pakosta, joten teen sen vain vuositasolla. Mitään vertailukohtaa minulla ei ole, sillä käytän liikkuvaan liikuntaan SportsTrackeria useimmiten, mutten aina, ja HeiaHeiaan olen joskus kirjannut pitkänkin aikaa, mutta en koskaan esimerkiksi koko vuotta. Pahimpana suorittaja-aikana jouduin lopettamaan senkin, kun tuntui, että tuijotin vain tilastoja. Well, we'll see.

Voiko varastoon nukkua?

Olen ollut välipäivät töissä, mutta tehnyt useamman päivän etänä kotoa, joten työmatkaan kuluva tunti on jäänyt käytettäväksi nukkumiseen. Ja nukkunut olen! Kahdeksan tunnin tavoite on ylittynyt monena yönä. Olen vähän niin kuin vetänyt talviunet tässä kaamoksen keskellä :-D

Ja kaamoshan jatkuu. Talvipäivänseisaus on sentään ylitetty, ja päivä pitenee nyt pari minuuttia päivässä (tiedän, koska seuraan päivittäin Sunset, Sunrise -applikaatiota :-p ). Kuukauden päästä valoisaa aikaa on jo lähes kaksi tuntia enemmän kuin tänään, eli vauhti kiihtyy! JAKSAA, JAKSAA!

Marraskuu ei tänä vuonna ollut kovin paha, koska satoi lunta ja oli valoisampaa ja pääsi hiihtämään. Mutta säiden lämmettyä ja lumien lähdettyä tarpominen alkoi. Kävi sillä tavalla mukavasti, että työterveyspsykologi määräsi kaverilleni kävelylenkkejä apeuden poistamiseksi. Kaveri pyysi Facebookissa tutuiltaan kävelyseuraa, ja minä lähdin mukaan. Kävimme parikin kertaa viikossa ja välillä kävin itsekseni, ja se on jäänyt hyvin päälle. Välillä ehdin tehdä puolentoista tunnin lenkin ja välillä vain puolen tunnin, mutta yhtä kaikki, liikuntaa on tullut nyt lähes päivittäin.

Kerroinkohan koskaa työtilanteen muuttumisesta syksyllä? Pitää tsekata vanhat tekstit, mutta vaihdoin siis työpaikkaa, ja nyt kävelyä kertyy työmatkalla aamuin illoin 15 min, mikä tarkoittaa 2,5 tuntia päivässä! Pienistä puroista todellakin kertyy, ja höytyliikunta on avain peruskunnon ylläpitämiseen (ymmärrän toki, ettei tuollaisella millekään maratonille treenata - enkä tosin ole treenaamassakaan).

Baby steps.

Välipäivää!

Ensimmäiset askeleet on taas otettu, ja se tuntuu hyvältä. Vettä olen juonut pari litraa päivässä (eläköön etäpäivät). Liikkunut olen kerinnyt joka päivä, maanantaina kävellen ja ratsastaen, eilen kävellen ja tänään luistellen. Suunnitelmissa on vielä kävelylenkki tälle illalle. Herkkuihin en ole koskenut, hyvä minä!

Baby steps :-)

Kun aika on

Käytän ihan liikaa aikaa - tai oikeastaan mielessäni pyörii, halusin tai en - siihen, että murehdin ulkomuotoani ja painoani. Joka ikinen päivä. Jokainen valveillaolon tunti. Joka kerta, kun syön, ihan sama, herkkuja vai salaattia. JOKA. IKINEN. PÄIVÄ. Ja sen on vaan loputtava. En ole keksinyt muuta keinoa kuin painonpudotus. Jatkuvasti ajattelen, että "Sitten kun painan taas 75 kg niin sitä ja tätä tapahtu." En tiedä tapahtuuko, mutta en näinkään voi jatkaa elämääni. 

Eteneekö?

Kitkuttelen.

Painohan se ilmeisin mittari on - ei vaan anteeksi, "painoindeksi, joka miellyttää itseä". No ei ole juuri liikahtanut. Lähes koko kesän on viikonloppuisin ollut juhlat, ja kyllä se vaan näkyy vaa'alla, vaikka kohtuudella ottaisikin. Ruokaa ja juomaa on tarjolla yllinkyllin ja ei tällainen herkkuperso voi kieltäytyä. Maanantaisin vaaka sitten taas kilautta arkeen.

Liikuntaa olen saanut lisättyä ihan sillä, että iltaisin olen käynyt metsässä etsimässä sieniä. Ja on niitä löytynytkin, kanttarelleja on enemmän kuin koskaan!

Olen kuunnellut taas paljon podcasteja, uutena löysin Biohakkerin podcastin, josta minun täytyy kaivaa netistä vanhoja jaksoja, kun iTunesissa on vain uudet. Ja kirjoja olen lukenut. Tosi monissa on vinkkinä stressinhallintaan hengitysharjoitukset ja meditaatio, joten niihin täytyy nyt paneutua enemmän.

Eli ei tässä nyt ihan paskafiiliksilläkään olla, mutta painon junnaaminen toki ärsyttää. Herkkuja olen syönyt hyvin vähän (paitsi niinä juhlapäivinä), mikä on tosi hyvä askel eteenpäin!